Saako seksistä kirjoittaa?

Samaa lihaa kuin nenänpäässä

Tämä kirjoitus on Sinulle. 

Haluaisin niin kovasti, että olisit muistamassa tämän kaiken.

Mulla pyörii päässä tasan yksi lause. 

Aivoni huutavat: ”Älä ole lahna!” 

Aivan kauhea ajatus. Onko kenties tullut luettua liian paljon Reginan kesänovelleja ja nuorisopalstoja? Onko tullut kuunneltua liian paljon luokkani poikien juttuja tytöistä, jotka ovat maanneet kuin lahnat, pumpattavina patjoina, vailla mitään osaamista, vailla mitään tuntemuksia. Voi Luoja, älä anna minun olla lahna.

Sä olet tehnyt kaikki valmistelut. Repusta löytyy mankka, viltti, limua ja kettukarkkeja. Vähän kuin köyhän parin picnic-eväät. Hitsi, kun naurattaa ne kettukarkit. Hait ne mummoltasi. Mummosi sanoi, että ”kyllä kauniille tytölle pitää makeisia viedä.” Tietäisipä mummo mitä purkukuntoisessa heinäladossa touhutaan. Ei lähettäisi enää Pihlajakarkkeja.

Olimme puhuneet, että me kaksi ollaan just ne kaksi, tämän kesän rakastavaiset, joiden kuuluu harrastaa seksiä. Tämä kesä ei päättyisi ilman sitä. Itse asiassa puhuminen on kovin väärä ilmaisu. Suudelmien välissä toisten kaulaan soperreltuja ja huokaistuja lauseita. Silloin kun järkeä tiputeltiin kalliokivien väliin. Nuoruutta, hormonimyllerrystä ja rakastumista.

Sä levität ruudullisen viltin ladon lattialle ja kerrot ilkikurisesti hymyillen, että olet käynyt ostamassa kondomeja ihan eri paikkakunnalta. Taas mua naurattaa. Tulee mieleen Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ja sukelluspukujen hankinta. Näen myös sieluni silmissä oman änkyttämiseni, jos olisin joutunut kumiostoksille. Jännitys helpottaa hieman. Yksi huolenaihe vähemmän.

Sä laitat mankan päälle, virität kanavaa kohdalle. Ei onnistu. Kasetti soimaan. Mambaa, Cliftersiä, Kim Lönnholmia. Suomibiisejä. Kerrot, että olet äänittänyt ne mulle radiosta. Voi kuulemma kuulua radiotoimittajan pälätystä välillä. Naurattaa ja samalla ihastuttaa. Miten joku voi olla niin ihana, että on äänittänyt mulle biisejä radiosta?  Kuuntelen, kuinka Tero Vaara laulaa Älä jätä minua. Syvä huokaisu.

Tulet mun eteen seisomaan. Otat mun kasvot sun käsien väliin.

-Eiks oo kivaa, että tehdään tää nyt, eikä kännissä missään, kysyt silmiin katsoen.

-Mua pelottaa. Mä en halua, että sä petyt muhun. Siis, että olisin joku kylmä tiskirätti, joka ei osaa mitään.

-Miten sä voit miettiä jotain tuollaista?

-Voin vaan. Tytöt voi miettiä kaikenlaista.

Hiljaisuus.

 Ja sit en tiedä kuka hempukka valtasi mun mielen!

-Okei, mä haluun katsoa sua alasti ja mä haluun, että sä katsot mua.

Ehkä maailman nopein kuoriutuminen farkkushortseista ja kesätopista. Hui, kuinka pelottavaa seistä siinä vastatusten. Molemmat nakuina. Minäkö tätä ehdotin???

 Katson sua. Mietin, että en todellakaan uskalla koskea navan alle.

Sä olet ajatustenlukija.

-Tiiätkö, että sä voit ajatella, että se on samaa lihaa kuin nenänpäässä.

- Just joo. Sä oot niin hyvännäköinen… siis ihan ilman vaatteitakin.

Tulet ihan kiinni muhun ja otat taas mun kasvot sun käsien väliin. Suutelet just niin ihanasti kuin aina ennenkin. Sun käsi liukuu mun poskelta alemmas mun rinnalle. Itsekin uskaltaudun koskemaan suhun. Silitän selkää, kokeilen rintakehää ja siitä sit sujuvasti navan alle.

-Ai tää on samaa lihaa kuin nenänpäässä… Tuntuuks myös samalle, kiusaan sua.

- Sanoitko sä äsken jotain tiskirätistä? Mulla ei oo kokemusta, mutta veikkaan, että tiskirätit ei tunnu noin hyvälle, naurahdat suuhuni.

- Mun mielestä tää liha on aika erilaista kuin nenänpäässä, sanon ja pussaan nenänpäätä.

- Ehkä mun pitää vertailun vuoksi pussata myös vähän alemmas, jatkan jo selvästi seonneena.

Minäkö sanoin noin? Kuka häpeilemätön lumppu puhuu suullani?

Aivan kuin kaikki olis tarkoitettu tapahtumaan niin… Ei estoja, ei lahna-ajatuksia. Ei myöskään yhtään järjellistä ajatusta.

Muistan kuinka jokainen kosketus suorastaan poltti. Tuntui kuin joka paikassa olisi ollut käsiä, suuta, suudelmia, kosketuksia. Kirjaimellisesti vajottiin viltille. Jossain taustalla kuului Yön Joutsenlaulu.

-Sun pitää tulla mun sisään nyt, ihan just nyt, soperran ja hamuilen kondomipakettia käsiini.

-Ootko sä ihan varma?

-Älä kysele tyhmiä.

Aivan pienen hetken tunnen kevyen nippaisun. Missä oli se kuuluisa kauhea kipu ja sattuminen?

-Voi taivas, mitä ikinä teetkin, niin et lopeta. Tuntuu ihan järjettömän hyvälle!

Seuraava sekava ajatus on, että kuinka joku voi puhua neitsyyden menettämisestä. Aika paljon saamisen puolella mun mielestä oltiin. Niin lyhyt matka on pelosta haluun.

Tapan hyttysen reideltäni.  Katson sua vierelläni. Pörrötän hiuksiasi. Kaivat kettukarkin pussista ja silität sillä reidessäni olevaa arpea. Voinko olla onnellisempi? Tuskin.

-Mä en oo  neitsyt....enää.

-Et niin, me ollaan molemmat vesimiehiä.

-Hah hah. Tiiät, etten tarkoittanut mitään horoskooppeja.

-No, sanotaanko näin… Just nyt ei harmita yhtään, että sä et oo enää neitsyt.

-Voi hitsi sun hymyilyä. Meinaatko sä alkaa kiusaamaan mua, kun olin äsken… miten sen nyt sanois… ihan sekaisin susta.

-Mä muistan tän ikuisesti ja nyt mä aion pussata sua, joten oo ihan hiljaa.

Sinulle. 

Jos voisit lukea kirjoituksen, ehkä söpösti hymyilisit muistoille, koska muistaisit kaiken olevan totta. Ei värikynää. Ei Reginan novellihömppää. Kertoisin sinulle myös, että sitä latoa ei ole enää. Eikä sitä lautaa, johon on avaimella kaiverrettu meidän nimikirjaimet ja päivämäärä. Päivämäärä, jolloin kaksi vesimiestä nautti kettukarkeista.... ja toisistaan.