Liivit Boys & Ville Pusa plays Guns N` Roses

Liivt Boys-klubilla 15. 10.2016

Tom Eklundin luotsaama Liivit Boys on loistava livebändi. Tämän olen saanut todistaa todeksi lukuisilla keikoilla, joilla olen käynyt ihastelemassa nuorten miesten loputonta energiaa.

Liivit Boys on taikuutta. Tom Eklund on yhdistelmä herkkää runoilijaa ja yleisöä huudattavaa Rockjumalaa. Otto Haapasen katu-uskottavuus rumpujen takana on vangitsevaa. Simo Kuusela ja Masa Kankkonen ovat yksinkertaisesti taitavia. Kokonaisuudessa soi vahvasti yhdessä soittamisen riemu. 

Olen todella tyytyväinen, että Liivit boys ei ole pelkästään  covereita soittava bändi. Heillä on omiakin biisejä, joita voivat tarjota lojaalille yleisölleen. Eilen saimme kuulla biisit Taivas Putoaa ja Vuokses. Kumpikaan kappale ei kalpene Suomipopin radioaaalloilla pyörivien biisien rinnalla. Covereista nostaisin esille Kuutamokeikan, mikä on Neumannin kynästä iloksemme tipahtanut biisi.

Etenkin Liivit Boysin omat klubi-illat ovat olleet mieleeni. Liivit Boysin unohtumattomat vieraat tarjoavat rockin soppaan omat mausteensa. Klubeilla Neumann on johdattanut minut Autiotaloon, Tommi Läntisen kanssa Aika on ollut hiekkaa ja Jiri Nikkinen on saanut hymyn huulilleni Elekielellään. Jussi Hakulinen tarjosi loistavaa laululyriikkaa lukuisten hittiensä muodossa.

Kun luin mainoksesta sanat Ville Pusa ja Gunnarit, en pystynyt mitenkään asettelemaan näitä kahta samaan lauseeseen. Olin vähintäänkin epäluuloinen. You Tubesta löysin Ville Pusan ruotsinkielisiä herkkiä videoita ja olin ihmeissäni. Guns N` Roses on minulle nuoruuteni tärkeimpiä bändejä. Olen kasvanut Paradise Cityssä ja November rain on kastellut poskeni kyynelistä. Useampaankin kertaan.

Olen todella iloinen, että annoin Ville Pusalle mahdollisuuden. Hylkäsin ennakkoluuloni ja päästin mielessäni Axl Rosen Villen kehoon. Ja todellakin kannatti. Urheilutermejä käyttäen heti ensimmäinen biisi laittoi ”verkot tötterölle”. Huh huh! Viinilasissani kävi aikamoinen myrsky, kun Ville antoi kaikkensa, kovaa ja korkealta. Appetite for Destruction - albumin biisit heräsivät eloon muistojen haudoista ja kaikki epäilykseni singahtivat Lunan ovesta ulos Myyrmäenraitille.

(kuvassa Ville, Otto ja lisävahvistuksena Matias Laakso)

Ihan jokaisesta biisistä näkyi Ville Pusan luotto Liivit Boysiin. Täysillä! Kaikki biisit! Yhtään ei himmailtu. Asenne on todellakin Rockta!!!   Yleisö hullaantui ja hetken Luna oli Gunnarifanien taivas.

Ilta huipentui veret, aivot ja sielun pysäyttävään Don´t Cry- unelmaan. Biisi pitää sisällään aivan liian paljon muistoja ja pitihän sitä liikutuksesta vähän pyyhkiä kyyneleitä silmäkulmasta. Onneksi mukana oli oma mieheni, yksi elämäni peruspilareista. Ilman hänen läsnäoloaan, olisin varmasti vajonnut Don´t Cryn myötä sydänvereni pahimpiin vuotokohtiin.

Suomalaiseen perinteeseen kuuluu,että pitäisi myös mainita showsta jotain rakentavaa kritiikkiä, mutta niin ei käy tässä kirjoituksessa. En ymmärrä soittamisesta, laulamisesta, äänentoistosta tai mistään mitään. Minulle keikoilla on tärkeintä sydämeen jäävä muisto, joka syntyy maaliin osuneesta tunnelmasta ja energiasta. En keksi mitään, mikä olisi voitu tehdä toisin. Ei kannata korjata mitään ,mikä ei ole rikki.

( videopätkä keikalta)

Lähdimme heti keikan jälkeen kotiin. En halunnut minkään rikkovan tunnelmaa.Yö oli laskeutunut Myyrmäen ylle. Kaupunki oli hiljainen ja kaunis. Kuulin kuinka kaupunki kuiski minulle kerrostalojen katveesta:

" Nightrain...

Mr. Brownstone...

Welcome to the Jungle...

 Don´t Cry....."

.....ja pitihän sitä taas vähän sydänveren  kyyneleitä pillitellä.